Gala Dinner 2013

Vaikka  sanoinki etten enää kirjota ennenku saavun kotiin ni päätin nyt vielä jakaa tän postauksen teidän kans, koska tää eilen tapahtui huikea päätös tälle kaudelle!

Mun asuna toimi mustat tekonahkahousut, musta pitsitoppi ja liivi olkapää koristeilla!

Elikkä Nazar oli järjestänyt meille kaikille oppaille jokaisesta kohteesta päätös ilallisen! Ilta alkoi mukavasti valmistautumisella kotona kolleegoiden kanssa. Kaikki näyttivät hienoilta ja viimesen päälle laittautuneilta, että oli oikeasti vaikea uskoa näita samoiksi ihmisiksi. Kun on tottunut omaan tiimiin varsinkin niin, että mennään ilman meikkiä töihin, tukka nutturalla ja hiki valuu otsalla jatkuvasti. Niin tää näky oli kyllä jotain hyvin ainutlaatuista! Kun valokuvat oli otettu hypättiin bussiin, joka ajoi meidän koko Side porukan illalliselle joka alkoi kello seitsemältä.

Meidän aktiviteettiopas tiimi <3 parasta!

Tämä kyseinen illallinen järjestettiin meille yhdessä Nazarin luksus hotelissa Belekissä. Hotelli oli aivan älyttömän hieno ja kaikki kiilsi ja kimalteli ympärillä. Siellä meitä hemmoteltiin kyl mitä hienoimmilla ruoilla ja juomilla!

Ruokaa syötiin 13 eri ruoka-annosta ja ne oli semmosta hienosto sapuskaa etten oo ennen nähny. Lasi täytettiin sitä mukaa kun se tyhjeni ja voin tässä myöntää että loppu illasta alkoi valkkari hiukan tuntua tuolla pääkopassa! Ruoka oli todella hyvää ja meni täysin yli odotuksieni.

Yksi kolmesta alkupalasta. Kampasimpukoita avokaado soseella!

Jälkiruokana toimi creme brulee vadelmilla ja suklaakastikkeella!

Ruokailun lomassa meille pidettiin puheita ja tiimit olivat tehneet esityksiä kuka mistäkin. Ilta loppui sitten turkkilaiseen musiikkiin, jonka jälkeen dj vielä soitti meille vähän musiikkia kunnes bussit saapuivatkin puoli yhdeltä meitä hakemaan. Ilta meni kaikin puolin oikein mukavasti, vaikka jäikin haikeet fiilikset siinä hyvästellessä muita kolleegoita, joita en näe välttämättä enää koskaan..

Tytöt jotka teki mun kesästä ainutlaatusen<3

Sain tänään myös tiedon, että ensi vuonna työskentelen matkaoppaana jälleen samassa kohteessa! Toivoin kyseistä työtä ensi vuodeksi ja sain sen! Olo on tällä hetkellä hyvin onnellinen, huojentunut mutta samaan aikaan tosi haikee. Ei tätä fiilistä voi kummemmin selitellä. Guidelife on uskomaton kokemus. Kaikista tärkeintä mitä mulle tästä jää käteen on muistot. Ensi viikolla mä olenkin jo sitten kotona..

Tässä vielä kuvaa säästä mikä meitä on suosinut parina päivänä! Ollaan saatu kivasti vesisadetta tänne!

Xoxo Jassu

Kotiin!

Tänään me saatiin siis lentoliput kotiin, minä ja Vilma lennettään yhdessä jälleen! Ihana ettei tarvitse yksin lentää. Muutenkin se päivä tulee olemaan varmaan kyyneliä täynnä niin ei tarvii yksin vollottaa! Koti-ikävä iski vieläkin pahemmin, mut niin se ikävä alkoi olla tännekkin vaikka en oo ees vielä kerenny lähteä. Takasin voi aina onneksi tulla.

Matkalaukku oli jo tullessa niin täynnä etten tiedä miten mä tuon noi täältä ostamat vaatteet Suomeen ja ekstra kiloistakaan ei vielä oo tietoa. Toivottavasti saamme tuoda koska niitä todellakin riittää. 

Kävimpä eilen ottamassa elämäni ensimmäisen tatskanikin ja otin sen kylkeen suoraan tohon luiden päälle. Mua varoteltiin kivusta et se on pahin paikka ottaa tatointi. Muahan ei luontaisesti kiinnostanut muiden mielipiteet vaikka kuset housussa siihe tatointi penkkiin istuinki. Pelotti iha perkeleesti ja kipu oli kun suoraa helvetistä! Ihan niinku oltiin sanottu. Tunnin siinä tuskassa elin, mutta tatskan ollessa valmis ja sitä pelistä katsellessani tuli väkisinki kyyneleet silmiin. Siinä kiitollisuuden ja onnellisuuden kyyneliä vierittäessäni päätin et oli viho viimene tatska mulle. Täl tatuoinnilla on iso merkitys mulle ja sen on piirtäny mun todella lahjakas ja hyvä kaverini Petra! Joten iso kiitos kuuluu Petralle ja tietenkin tälle tatuoijalle :)

Nyt mä alan henkisesti valmistautua tähän kotiin lähtöön. En varmastikkaan postaa enää ennen lähtöä, koska on niin paljon kaikkea tekemistä et aikaa ei riitä millään istua hetkeksi ja kirjotella tän jälkeen. Kirjottelen sitten kotoota kuinka ikävä mulla on takasin ja mitä kaikkea loppujen lopuks täällä tulikaan tehtyä! :)

Hupsista!

Siitä onkin hetki ku viimeks tänne kirjotin..

Mulla yksinkertasesti loppu hetkeksi into tähän hommaan ja muuteskin tuntu niin vaikeelta päivittää tätä Iphonella. Mulla kun ei oo nettiä kotona tällä hetkellä niin en pysty koneeltakaan kirjottelemaan. Yritän nyt vähän ottaa kiinni täällä tapahtunutta niin saadaan kaikki kärryille mitä mulle on täällä sattunut ja tapahtunut!

Alotetaan vaikka siitä, että mulla on enää n.24päivää kun lennän takasin kotiin.. En voi uskoa, että tää aika meni näin hiton nopeesti. Siitä on koht 7kk ku tulin tänne? Ei tosissaan tunnu siltä.
Varsinaista koti-ikävää mulla ei oo. Ikävä vaan mun perhettä ja läheisimpiä ystäviä.

Seuraava iso aihe joka mua tällä hetkellä koskettaa on mun poikaystävä täällä.
Tiedän, että jotku jo jotka tästä tietää siellä, varmaan miettii et "en ois ikinä uskonu jassusta!" Ei se mitään, en ois minäkään. Turkkilainen poikaystävä ei oo ikinä kuulunut mun suunnitelmiin ja en haluais vieläkään itelleni myöntää, mut onhan tää nyt hiton omituista. Mulla on aina ollut niin jyrkät mielipiteet tän maan miehiin. Varsinkin näin oppaan näkökulmasta se miten täällä miehet kohtelee naissukupuolta on aivan järkyttävää välillä, etten koskaan halunnut nähdä itseäni turkkilais ukon käsipuolessa. Mun näkemys tän maan äijiin on itseasiassa ollut niin jyrkkä ja ahdasmielinen, että en itekkään ymmärrä miten oon siinä onnistunut näin puoliksi turkkilaisena. No homman nimi on kummiskin nyt se, että menin ihastumaan turrkilaiseen ja mulla ei oo tietoakaan mihin tää tarina loppuu. Se miten se sai alkunsa on hyvinkin tuoreessa muistissa..

Olin syömässä mun kollegoiden kanssa ja mulla oli vielä töitä samalle illalle. Eli ruokailu oli erittäin pikaista kyseisessä ravintolassa, jota meidän yritys suosittelee vieraille. Ruoka on aina erittäin hyvää samoin palvelu. Meidän pöytää tarjoili jatkuvasti komea nuori sinisilmänen mies ja meidän tiimistä olin kuullut parin sanoneen, että hän on kyseisen paikan komein työntekijä. Tämähän ei varsinaisesti mua kiinnostanut, enkä ollut häneen ihmeemmin huomiota kiinnittänyt.

Ruoat oli syöty ja juorut juoruttu kun älysin katsoa kelloa ja huomasin, että oon jo melkeen myöhässä. Laskut maksettiin pikapikaa ja meikä melkeen juoksi siinä taksille, kun joku tarraa mua olkapäästä. Käännyin tietenkin häkeltyneenä ja siinähän se seisoi. Sama hemmo joka oli meitä sen illan tarjoillut seiso mun edessä ja yritti epätoivosesti sönkkää jotain. En kuullut mitä se sanoi, koska mulla oli ajatukset ainoastaan siinä että kohta myöhästyn töistä. Ei tarvinnut edes pyytää toistamaan kun se jo kysyikin "lähde mun kans ulos joku päivä?" Katoin kulmat kurtussa ja se kysyi uudelleen "siis halusitko lähtee mun kans ulos joku päivä?" Sanoin etten tiedä, koska mulla on todella kiire töihin ja ilmotin et otan suhun yhteyttä. En tiedä miten koska ees tienny sen nimeä mut näin lupasin. Menin sit töihi takas ja illalla kaikki ilmotti et on lähössä ulos Sideen. Mulla pyöri illallistapahtumat päässä, koska aikaisemmin ulos pyytäneet äijät on ollu nii varmoja itestään mut tää ujosteli oikee olan takaa enkä ymmärtäny sitä.

Ilalla me sit lähettii ulos kavereiden kans. Pari tuntia mä kerkesin siinä juhlia kun älysin hävittäneeni kaikki mun kaverit. En siis tiennyt mihin ne oli mennt ja Sidessä on pari mahdollista clubia mihin ne ois voinu lähteä ja mä fiksuna päätin sit jäädä seisomaan risteykseen, josta pääsee jokaseen baariin. Aattelin et jos mä nyt täs seison ni törmään niihin. Ja kyseisessä risteyksessä on ravintola jossa me oltiin syöty aikasemmin tänään. Eräs tarjoilia tuttu sieltä sitten piti mulle seuraa kun oottelin kamuja ja kerroin että joku sinisilmänen teiltä yritti mua aikasemmin pyytää ulos. Tää tuttu sit päätti soittaa sinisilmälle ja kertoa et mä oon takasin siellä mut se ei vastannu puhelimeen. Aattelin et ehkä ihan hyvä niin. Lähin sit ostamaan kioskilta tupakkaa kun tää sinisilmänen mies kävelee mua vastaan ja kysyy miksi mä oon täällä näin myöhään yksin? Kerroin et hävitin mun kaverit ja odottelin niitä tossa risteyksessä. Hän esittäyty siinä mulle M:ksi ja sanoi, että voi auttaa mua etsimään kaverit. Jonkin ajan etsimisen jälkeen kamut löyty ja minä ja M eksyttiin juttelemaan rannalle. Siellä me istuttiin aamu 6 ja mulla oli töitä 8. Ei ehkä paras veto mut voin sanoa et tää ihminen muutti sen keskustelu tuokion jälkeen mun ajatusmaailman ja näkökulman..

Kukaan ei oo koskaan kääntänyt mun näkökulmaa niin jyrkästä kuin mitä se mulla oli.
Alettiin sit hengailee uuseemmin ja sain selville et M opiskelee Antalyassa arkkitehtuuria ja se on yksi Turkin arvostetuimmista ammateista. Ollaan nyt pyöritty täs yhdes n. 4kk. Olin M:n luona  viikon lomalla ja se oli paras loma tähän mennessä Turkissa mitä mulla on ollut. Shoppailtua tuli sen verran, että mun matkalaukku ei todellakaan mene kiinni vaikka oon heivannu vanhoi vaatteita menee..

Tosiaan enää alle kk kun saavun Suomeen, mut sitä ennen yritän nauttia tästä mitä mulla on täällä.

Xoxo Jassu

Everything has a meaning

Tänään mulla on ollut erittäin mielenkiintoinen päivä. Aamulla heräsin puhelin soittoon, jossa mulle kerrottiin, että minä ja Vilma aijotaan erottaa ja meidät laitetaan eri asuntoihin asumaan. Miksi? Koska meidän kämpässä on kosteusvaurio, eikä täällä voi enää asua. No sehän ei kuulostanut hyvältä ollenkaan. Tullaan toimeen paremmin kuin hyvin tässä asunnossa, jossa asun siis Vilman ja ruotsalaisen oppaan Malinin kanssa. Minä ja Malin siinä pähkäiltiin miten me selvitään tästä erosta, mutta eiköhän tässä vielä jotain fiksua keksitä. Vilma ja minä asutettaisiin toisten aktiviteettioppaiden kanssa joilla on tilaa huoneissaan. Koko päivä oon tätä asiaa pähkäillyt ja vähän mietityttää tää, koska ei millään huvittaisi jo pakata kamojani takasin matkalaukkuun ja muuttaa toiseen asuntoon. Tänne on asettunut jo niin kivasti, että tätä asuntoa kutsuu jo ihan kodiksi. Ei täällä kuitenkaan voi asua kosteusvaurion takia ja on ihan ymmärrettävää, että asuntoja täytyy vaihtaa. Silti tämä ratkaisu ei miellytä kaikkia osapuolia. No eiköhän tästä jotenkin selvitä.

Malin ja minä kävimme lenkille aamupäivällä ja syömässä lounasta, koska me kummatkin oltiin tänään vapaalla. Mulla loma vielä jatkuu siis perjantaille, mutta Malin joutuu töihin huomen aamuna. Aamu-, iltapäivä urheilujen jälkeen tulin kotiin vaihtamaan ratsastuskamoja, koska lähdin toisen kaverini kanssa ratsastamaan viereiselle tallille. Meillä oli oikein mukavaa... Lukuunottamatta sitä, että putosin ratsastamani hevosen selästä jonka ystäväni H minulle valitsi. Itseasiassa hänen piti hevosta ensin ratsastaa, mutta hänen kokemattomuudensa takia tallin omistaja kehotti minua ratsastamaan hevosella.

Aluksi olisin halunnut saada hevosen kontrolliin ihan kentällä. Sillä tämä kyseinen hevonen olikin hieman riehakkaammasta päästä. Ravissa hevonen ei meinannut pysyä käsissä ollenkaan. Kun olin vihdoin ja viimein saanut hevosen kuuntelemaan, lähdimmekin jo heti rannalle. En tykännyt ideasta ratsastaa kyseisellä hevosella rannalla, koska hevonen oli tuohtunut koko ajan ja omistaja kertoi minulle, ettei sillä ole paljoa ratsastettu kentän ulkopuolella. Se oli aika selvää.. Hevonen sai melkeen sydänkohtauksen kun ratsastimme tien vieressä. Meidät ohitti bussi ja pari autoa, kun hevonen päätti pillastua ja tällöin sain hevosen kontrolliin. Kun ylitimme tien ja saavuimme hiekkaiselle alueelle, joka johti rannalle hevonen jälleen päätti testata mua. No siinä ahtaalla tiellä se sitten päätti pakittaa, pukittaa ja pillastua. Pysyin selässä ja aloin vain turhautumaan. Halusin mennä hevosella jonka selässä voisin edes hetken vain ''matkustaa'' ja katsella maisemia. Tämän hevosen kanssa se ei onnistunut. H edessäni ratsasti rauhallisella hevosella, joka oli kokenut ja tottunut rannalla kävelemiseen. Mun piti ensin mennä tällä hevosella, mutta koska omistaja kehotti meitä vaihtamaan niin teimme niin.

Rannalla ollessamme hevonen pelkäsi kaikkea. Ihan kaikkea. Ei siinä minun osaltani paljoa maisemia katseltu, kun yritin pitää hevosta käsissä ilman, että se ampaisisi menemään. Kuitenkin kun olimme kääntymässä takaisin päin tallille hevonen päätti sitten säikähtää vesiskootteria ja pillastui niin, että koko hevonen melkein kaatui ja tämän jälkeen heitti järjettömän pukin. Sen asiosta tulinki sitten jalat edellä maahan ja pitelin ohjista yhä kiinni ilmalennossa. Edellämme ratsastanut opas kysyi haluanko vaihtaa hevosta. Hän ratsasti myös hiukan pelokasta pienempää hevosta, joka kuitenkin osasi jotenkin käyttäytyä. En halunnut vaihtaa hevosta, koska tykkäsin hevosesta itsessään. Rupesi vaan turhautumaan siihen hössötykseen. Loppujen lopuksi vaihdoimme kuitenkin hevosia, kun mulla loppu kärsiväällisyys. Sillä retkemme lopussa oli jo ihan pilkkopimeää ja hevonen pelkäsi entisestään. Vaihdettuamme hevosia mikään ei muuttunut. Aluksi ratsastamani hevonen ei käyttäytynyt yhtään sen paremmin oppallakaan ja hänen ratsastamansa hevonen viskuroi ja pelkäsi myöskin, jolla minä sitten menin lopuksi.

Vain vähän ennen tallia sain hevosen rauhoitettua ja se käveli rennosti kohti tallipihaa. Otin vielä loppu käynnit sen kanssa mun muut menivät tallille riisumaan kamoja. Huomenna aamulla menen uudestaan ratsastamaan omistajan pyynnöstä, sillä hänen mielestään olisi kiva, jos voisin ratsastaa heidän kokeneempia hevosiaan valosan aikaan kentällä. Nämä kaikki hevoset ovat oreja ja nuoria. Huomenna aijon ratsastaa uudelleen tätä riehakasta hevosta, sillä haluan nähdä miten se liikkuu kentällä rauhoituttuaan, sen verran mitä sillä tänään menin se vaikutti todella mukavalta.

Tässä jotain kuvia tältä päivältä

Malin toi karkkia Ruotsista!!!

Holiday!

Viimeinkin mä oon lomalla! Ansaitulla sellasella!!
Tää mun lomani alkoi kylläkin jo perjantaina ja loppuu 3päivä elokuuta! Huhhuh, aika lentää täällä kirjaimellisesti. Siis kohta on jo elokuu, vastahan mä tulin tänne!? Omalla tavalla kiva, et aika kuluu nopeasti, mutta mua pelottaa Suomeen tulo. Kuolen varmaan tylsyyteen.. Täällä kaikki on oikeesti niin paljon paremmin. Nyt joku siel varmaan ajattelee et ''No jää sit sinne.'' Jäisin jos voisin, mut pakko tulla käymään Suomessakin. Ensi vuonna sitten uudelleen!

Lomasta vielä sen verran, että mun piti lähteä Kyprokselle tällä mun ekalla lomalla, koska mun kaverit Suomesta meni sinne lomailemaan. Loma suunnitelmat menikin päin helvettiä suoraan sanottuna. Kaikki oli lähtöä vaille selvää, kunnes sitten selvisikin ettei se lähtö olekkaan niin helppoa tästä maasta. No ei se mitään, kaverit nään marraskuussa viimeistään ja voin nyt lomailla herroiksi noilla rahoilla joita säästelin Kyprokselle. Loppu hyvin kaikki hyvin. Mulla nyt ei mitenkään ihmeemmin oo kuvia täältä tällä hetkellä, koska oon vaan makoillu tossa meidän altaalla. Tällä viikolla suunnitelmissa ois Alanyaa, ratsastelua ja vaikka mitä! Joten sillon enemmän kuvia tiedossa!

The value of friendship

En oikeen tiedä miten mä tän tekstin edes alottaisin.

Täällä Turkissa ollessani oon ymmärtänyt paljon asioita ja niiden todellisia merkityksiä. Niinku esimerkiksi ystävyys. Oon tutustunut moniin uusiin ihmisiin työni kautta ja oon ymmärtäny miten erinlaisia ihmiset oikeesti voi olla. Tottakai olen aikasemminkin tutustunut ihmisiin, koulussa ja harrastuksissa, mutta melkeempä aina meillä on ollut jotain pientä yhteistä. Täällä ihmiset ovat kotoisin eri maasta ja jokaisella on erinlaisia tottumuksia ja tapoja. Näiden ihmisten kanssa joutuu olemaan niin tiiviisti heti alusta alkaen. En voi vieläkään sanoa, että tunnen jokaisen todella hyvin. Vaikkakin joudut tutustumaan todella nopeasti ihmisiin lyhyessä ajassa. Pidän työkavereistani, mutta suurinosa heistä ei vastaa persoonallisuudeltaan ystäviäni Suomessa. Enkä tarkoita, ettenkö voisi olla kavereita ihmisten kanssa, jotka eivät ole niinkuin ystäväni. Ymmärrän kuitenkin nyt millä perusteella ne parhaimmat ja tärkeimmät ystävät vuosi vuodelta tulevat mukana.

Ikävöin Suomessa kavereitani. Erityisesti kahta parastaystävääni, joita ilman en pystyisi edes kuvitella eläväni. Olen ensi kertaa näin kauan pois Suomesta ja nyt vasta alkaa todellakin ymmärtämään ja arvostamaan sitä mitä mulla siellä kotona on. Ei vaan pelkästään se ihanan pehmeä oma sänky ja suihku joka toimii moitteettomasti vaan ne ystävät, joita kaipaan joka ikinen päivä. Ikävöin tietenkin paljon muutakin niinkuin esimerkiksi perhettäni. Perheeni täällä kävikin jo kesän alussa moikkaamassa mua, mutta ystävät nään vasta kun seuraavan kerran tulen kotiin. Siihen on vielä jonkin verran aikaa, mutta kyllä sen ajan kestää. Mulla on niin paljon kerrottavaa, mutta ei se ole yhtään sama asia kirjotella tietokoneen välityksellä kuin kertoa kasvotusten. Ikävöin varsinkin sitä ystävissäni, jotka ovat maailman parhaita kuuntelemaan ja aina valmiina auttamaan, jos on tarvis. Semmosia ystäviä on nykyään vaikea löytää ja olen todella kiitollinen siitä, että olen löytänyt nämä tietyt ihmiset elämääni.

And that's who I am

taina mummo

En jaksa kirjoittaa tällä hetkellä.. Mulla on todella huono fiilis ja halusin vaan lisätä nää kuvat teille. Terveisiä kaikille rakkaille. im still alive