perjantai 29. maaliskuuta 2013

I love bad bitches, that's my f*cking problem

Viikossa voi tapahtua yllättävän paljon asioita.. 

Viime lauantaina juhlittiin mun ja Lindan yhteis synttäreitä! Aloteltiin ensin Janinan kampaamolla ja kaunistauduttiin siinä ja suuntasimme Ravintola Pormestariin yllättäen haha. Siinä kaunistautumisen lomassa sain samalla parkkisakonkin, että hyvää syntymäpäivää minä! Ilta alkoi hyvin, mutta päättyi aika draamaisissa tunnelmissa. Kaikkien tiet erkanivat loppu yöstä, joka oli omalla tavalla harmi, mutta ehkä parempi niin. Asiat selvitettiin kuitenkin nopeasti ja jätettiin siinne missä ne alkoikin. 

Mikko 
   

Birthday girl!

Seuraavana päivänä eli sunnuntaina sitten menetinkin ajokorttini siviilipoliisin haltuun ajettuani ylinopeutta Tikkurilassa ja siitähän seurasi ajokiellon lisäksi sakkoa, joten hyvää syntymäpäivää jälleen minulle... Tällä hetkellä tuntuu aika helvetin hirveeltä, sillä olen vuoden aikana kulkenut autolla ja tämä on yhtä tuskaa kun ei pääse liikkumaan omin avuin minnekkään(itsehän en busseja suosi haha). Onneksi ajokieltoa tuli vain kuukauden verran, mutta enpä oo enää Suomessa sillon, joten siihen asti on sinniteltävä jotenkin ilman korttia. Asiasta kolmanteen! Mun onkin pitänyt kertoa tosta mun lähdöstä, koska sen takiahan mä tätä blogia jälleen aloin kirjottamaan, mutta lupaan aiheesta lisää seuraavassa postauksessa!


Tässä mun rakkaus numero 1 <3



Nyt mä lähden potemaan darraa! Joka on siis ihan uutta mulle koska mä en oo aikasemmin ikinä ollut oikeasti kännissä! Siitä päivästä saakka kun sain ajokortin oon liikkunut baariin aina autolla. Nyt kun korttia ei ole niin eilen kavereiden painostuksella join siis elämäni ensimmäiset kännit. Hahah! Oli kyllä hauskaa, vaikken missään ympäri päissäni ollutkaan, mutta päätin kuitenkin jatkaa tällä alkoholittomalla linjalla! 



Hyvää perjantaita kaikille 

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Happy Birthday ME!

Tänään on meikäläisen 19 vuotis syntymäpäivä, huhhuh! Aika menee niin hurjaa vauhtia, että ei tässä meinaa itekkää enää pysyä kärryillä. No tänään on kuitenkin tiedossa lätkämatsia serkkujen kesken ja illalla sitten kavereiden kanssa vähän juhlitaan, mutta nyt isin kanssa syömään!

Hyvää lauantaita kamut :)



torstai 21. maaliskuuta 2013

Girls Girls

1. Nukutko rintaliivit ylläsi?
En nuku, ajatuskin jo ahdistaa!

2. Nautitko draamasta?
Nautin jos sitä tulee telkkarista, muuten en.

3. Oletko tyttömäinen tyttö?
Lähes aina. Löytyy musta sisäinen poikakin ;D

4. Kuka oli viimeisin henkilö jota halasit?
Varmaankin eilen Joannaa. 

5. Pieni vai iso laukku?
Ei käsilaukkua ollenkaan, en voi sietää niitä.

6. Oletko lyhyt?
Nojaa, normaalipituinen n. 173cm

7. Miehen ihannepituus?
Pidempikuin minä, se riittää :)

8. Mitä tekisit jos joku läimäyttäisi sinua takapuolelle?
Läimäyttäisin takaisin, naamaan.. tuolilla :) Noei, riippuu tilanteesta ja siitä kuka läimäyttää.

9. Onko sinulla parhaita ystäviä?
Parempia ei voisi toivoa!


10. Pukeudutko Halloweenina?
Joo, jos olen menossa juhliin joissa on pukukoodi. Yleensä vältän tälläisiä juhlia

11. Onko sinulla nivelten yliliikkumista?
Ei pahemmin.

12. Mikä on oudoin paikka, jossa olet nukkunut?
Ratsastusmaneesissa.

13. Onko kukaan koskenut takapuoltasi viimeisen 24 tunnin aikana?
 Ei.

14. Onko sinusta liikkeellä juoruja?
Hyvin mahdollista. Jos joku kokee mun asiat tärkeäksi puheenaiheeksi niin mikäs siinä, antaa palaa :)

15. Kutsutko joitakin henkilöitä heidän sukunimillään?
Joitain tiettyjä joo, mutta yleensä etu-, tai lempinimellä.

16. Kuinka moni mies lukee tämän vain koska tässä sanotaan "tyttöjen juttuja"?
En osaa sanoa.

17. Minkä väriset ovat tämänhetkiset rintaliivisi?
Mustat.

18. Pidätkö enemmän vaaleista vai tummista hiuksista miehellä?
Ei väliä, ehkä mieluiten tumma :)

19. Oletko tällä hetkellä turhautunut johonkin mieheen?
Ehkä vähän

20. Välitätkö sukkiesi likaisuudesta?
Tottakai?

21. Onko sydämesi koskaan särkynyt?On, tai ainakin on tuntunut siltä

22. Oletko koskaan ajatellut mennä kauneusleikkaukseen?
Enpä ole moista asiaa kummemmin miettinyt. Mutta nyt kun kysyttiin niin miksipä ei. Sehän on jokaisen oma asia haluaako itseään ehostaa kauneusleikkauksella vaiko ei.

23. Pidätkö elämästäsi?
Pidän! Tällä hetkellä todella paljon.  

24. Onko kukaan ystäväsi varastanut poikaystävääsi?
Ei ole, millainen ystävä tekee näin?

25. Oletko hypännyt uima-altaaseen vaatteet päällä?
Olen pienempänä :D

26. Onko sinulla enemmän tyttö- vai poikakavereita?
Kumpiakin taitaa olla yhtä paljon.





27. Kuinka pitkään sinulla on ollut Facebook-tunnus?
Vuodesta 2009

28. Oletko koskaan lyönyt poikaa kasvoille? 
Olen.

29. Mitkä ovat suurimmat pelkosi?
Läheisen menettäminen

30. Oletko koskaan itkenyt itseäsi uneen?
Olen

31. Oletko koskaan nähnyt mahdottomaksi unohtaa jonkun mielestäsi?
Jos joku asia painaa mieltäni, oli se sitten ihminen tai asia mistä haluan puhua niin yleensä en pysty sitä unohtamaan ilman että asia saadaan ''ratkaistua'' ja selvitettyä.

32. Uskotko sanontaan "Kerran huijari, aina huijari"?
En. Ihmiset voivat muuttua.

33. Milloin sinulla on ollut viimeksi erityisen hyvä olo jostain? Mistä?
Kun kuulin saaneeni nykyisen työpaikkani oloni oli erittäin hyvä.

34. Toivotko joskus olevasi kuuluisa?
Joskus nuorempana toivoin, mutta suomessa kuuluisuus ei ole kummoisempi asia.. Toisin kuin jenkeissä. Vastaan kuitenkin, että en toivo enää.

35. Ikävöitkö tällä hetkellä jotakuta?
Ikävöin


36. Kajaali vai ripsiväri? 
Kajaali

37. Louis Vuitton vai Dooney &Bourke?
LV

38. Hame vai housut?
Farkut

39. Sukkahousut vai leggingssit?
Ei kumpikaan.

40. Huppari vai takki?
Takki

41. Korkkarit vai tennarit?
Tennarit

42. Suorat vai kiharat hiukset?
Suorat

43. Renkaat vai roikkuvat korvikset?
Pienet timantti korvakorut, en osaa käyttää roikkuvia korvakoruja ollenkaan :D

44. Kännykkä vai iPod?
Iphone!



45. Smoothie vai latte?
Smoothie

46. Dieetti vai normaali limsa? 
Normi

47. Timantteja vai helmiä?
Timantit

48. Mary-Kate vai Ashley Olsen?
Ei kumpikaan.

49. Huulikiilto vai huulipuna?
Kiilto

50. Perhe vai ystävät?
Perhe, sillä parhaatystävät ovat minulle osa perhettä.

51. Manikyyri vai pedikyyri?
Manikyyri. Rakastan kynsiä

52. Rauha vai rakkaus?
Rakkaus

53. Aurinkolasit vai käsilaukku?
AURINKOLASIT!




Kysymyksiä miehistä:




Hauska vai vakava? 
Hauska! En voi sietää liian vakavia ihmisiä :D

Söpö vai seksikäs?
Seksikäs

Tummat vai vaaleat silmät? 
Hmm.. Vaaleat ehkäpä

Pitkät hiukset vai lyhyet?
Lyhyet. 

Kiharat vai suorat hiukset? 
Suorat. 

Hyvä tanssija vai hyvä laulaja?
Hyvä tanssija! En pidä miehistä jotka laulelevat.

Tupakoitsija vai ei?
Ei merkitystä.

Kiltti vai paha poika?
Jotain siltä väliltä.

Parta tai viikset vai ajeltu?
Ajeltu

Nuorempi vai vanhempi?
Saman ikäinen, tai vanhempi :)

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

More about nails

Hengissä ollaan! En oo oikeen saanut tällä hetkellä mitään rakentavaa tekstiä aikaiseksi, sillä mun mummi joutui sairaalaan täällä viikolla ja oon stressannu sitä tässä. Asiat on kuitenkin nyt järjestyksessä ja mummi kotona ja kaikki jollain lailla hyvin. Suurimmaksi osaksi kaiken vapaa-ajan oonkin viettänyt Gossip Girliä katsoen... Eilen näin kuitenkin Joannaa pitkästä aikaa! Makoiltiin Joannalla, syötiin herkkuja ja katsottiin Pretty Little Liarsia ja höpöteltiin turhuuksia. :)

                                            
                                           


Asiasta viidenteen halusin tulla jakamaan teille vähän kuvia mun aijemista kynsistä joita mulla on siis ollut. Tossa aikasemmassa postauksessa jo mainitsinkin, että oon ihan in lööv näihin kynsiin ja on niitä jo parivuotta tässä mun sormien päässä nähtykkin ties minkä näköistä ja väristä.

Jos sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy kynsiä tekeviä ihmisiä ja haluaa vähän koristelu vinkkejä tai muuten vaan kiinnostaa katella millasia kynsiä mulla on ollut, niin tässä ois meikäläisen nakkisormet kuvattuina parilta vuodelta (ihan kaikista kynsistä ei kuvia ole, mutta ne hienoimmat).






                            
                                          






Nyt hetki vielä Gossip Girliä ja sitten Joannan kanssa syömään!


                                      

xoxo, Jasmin

perjantai 15. maaliskuuta 2013

maaliskuu

Tarjolla ois vähän kuvia, joita oon räpsiny tässä maaliskuun aikana. Olkaapa hyvä! :)

Aamiaista isin kanssa Carusel Cafessa, nam

Ihanin Joli♥  (Kävästin kavereiden kanssa Porvoossa Colors Clubilla!)

Oltiin Messilässä laskemas, Mikon ja Janinan kaa 

Ja sitten vähän ruokaa tyttöjen kanssa Mayassa, mitä en suosittele kellekkään..


Ainiin piti vielä sanoa, että oon oikee Instagramin suurkuluttaja, ja jos kiinnostaa seurata meikäläistä niin mut löytää sieltä nimellä: jasminkarakaya


Hyvää viikonloppua ihanat 


2013

Vähän jääny taas tää blogin kirjottaminen, mutta nyt voisin oikeesti yrittää ottaa itteäni niskasta kii ja kirjottaa ku asiaaki riittäis! Ensinnäkin mun viime vuosi meni ihan kivasti! Kohokohta taiskin olla se kun sain uuden työpaikan, joka tosin alkaa vasta ensi kuussa, mutta kestää koko kesän. Ja sen takia itseasiassa alotin uudelleen blogin kirjottamisen, mutta siitä lisää myöhemmin!

Nyt vähän kynsi juttuja! Jos tätä blogia on aikasemmin lukenut niin tietää, et mä oon iha sairas kynsifriikki! Rakastan niitä yli kaiken. Rakastan kun niitä tehdään mulle, rakastan sitä kun voi esitellä ihania uusia kynsiä huollon jälkeen kaikille. Oikeestaan mä varmaan rakastan kaikkea niissä! Oon joskus kokeillut tehdä geelikynsiä ekaa kertaa kaverille ja niistä tuli aivan järkyttävät. Vähän aikaa sitte kun oli vanhojen tanssit tein yhdelle tutulle kaverini Janinan avustuksella (Janinalla on geelikynsiin käyty koulutus) geelikynnet (tipeillä) ja niistä tuli tosi kivat.

No nyt mä päätin, että haluun itekki kokeilla tehdä geelikynnet muoteilla, koska eihän sen nyt niin vaikeaa voi olla miltä näyttää... Tai niin mä ensin luulin. Ite en omista omia kynsitarvikkeita ja nämäkin oli lainattu kaveriltani Petralta! (Kiitos petra ♥) Väänsinpä eilen parhaalle kaverilleni Joannalle n. 4h geelikynsiä muoteilla hikihatussa. Voin sanoa, että hermot oli aika helkkarin kireellä kun en meinannu saada koko muottia aluksi pysymään. Homma lähti sit sujumaan siinä kolmannen kynnen kohdalla ja ekaa kynttä oltiin tehty varmaan puol tuntia, koska halusin ensin kokeilla onnistuuko yksikään. Lopputulos oli yllättävän hyvä. Odotin jotain ihan muuta siinä sähellyksessä, mutta Joanna oli tyytyväinen ja se oli pääasia. Tänään vielä tein siskolle samalla tekniikalla uudet geelikynnet ja ne ei onnistunu läheskään yhtä hyvin ku Joannan kynnet, koska en jaksanu keskittyä yhtään. Mut kivat niistäki sitte saatiin pienellä heinosäädöllä.. ;)



Tässä vähän kuvamatskua kynsistä


Joannan kynnet

Joannan kynnet

Siskon räpylät



Ps. Halipusu Joannalle blogin ulkoasun uudistamisesta