keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Gala Dinner 2013

Vaikka  sanoinki etten enää kirjota ennenku saavun kotiin ni päätin nyt vielä jakaa tän postauksen teidän kans, koska tää eilen tapahtui huikea päätös tälle kaudelle!

Mun asuna toimi mustat tekonahkahousut, musta pitsitoppi ja liivi olkapää koristeilla!

Elikkä Nazar oli järjestänyt meille kaikille oppaille jokaisesta kohteesta päätös ilallisen! Ilta alkoi mukavasti valmistautumisella kotona kolleegoiden kanssa. Kaikki näyttivät hienoilta ja viimesen päälle laittautuneilta, että oli oikeasti vaikea uskoa näita samoiksi ihmisiksi. Kun on tottunut omaan tiimiin varsinkin niin, että mennään ilman meikkiä töihin, tukka nutturalla ja hiki valuu otsalla jatkuvasti. Niin tää näky oli kyllä jotain hyvin ainutlaatuista! Kun valokuvat oli otettu hypättiin bussiin, joka ajoi meidän koko Side porukan illalliselle joka alkoi kello seitsemältä.

Meidän aktiviteettiopas tiimi <3 parasta!


Tämä kyseinen illallinen järjestettiin meille yhdessä Nazarin luksus hotelissa Belekissä. Hotelli oli aivan älyttömän hieno ja kaikki kiilsi ja kimalteli ympärillä. Siellä meitä hemmoteltiin kyl mitä hienoimmilla ruoilla ja juomilla!

Ruokaa syötiin 13 eri ruoka-annosta ja ne oli semmosta hienosto sapuskaa etten oo ennen nähny. Lasi täytettiin sitä mukaa kun se tyhjeni ja voin tässä myöntää että loppu illasta alkoi valkkari hiukan tuntua tuolla pääkopassa! Ruoka oli todella hyvää ja meni täysin yli odotuksieni.

Yksi kolmesta alkupalasta. Kampasimpukoita avokaado soseella!


Jälkiruokana toimi creme brulee vadelmilla ja suklaakastikkeella!

Ruokailun lomassa meille pidettiin puheita ja tiimit olivat tehneet esityksiä kuka mistäkin. Ilta loppui sitten turkkilaiseen musiikkiin, jonka jälkeen dj vielä soitti meille vähän musiikkia kunnes bussit saapuivatkin puoli yhdeltä meitä hakemaan. Ilta meni kaikin puolin oikein mukavasti, vaikka jäikin haikeet fiilikset siinä hyvästellessä muita kolleegoita, joita en näe välttämättä enää koskaan..

Tytöt jotka teki mun kesästä ainutlaatusen<3

Sain tänään myös tiedon, että ensi vuonna työskentelen matkaoppaana jälleen samassa kohteessa! Toivoin kyseistä työtä ensi vuodeksi ja sain sen! Olo on tällä hetkellä hyvin onnellinen, huojentunut mutta samaan aikaan tosi haikee. Ei tätä fiilistä voi kummemmin selitellä. Guidelife on uskomaton kokemus. Kaikista tärkeintä mitä mulle tästä jää käteen on muistotEnsi viikolla mä olenkin jo sitten kotona..


Tässä vielä kuvaa säästä mikä meitä on suosinut parina päivänä! Ollaan saatu kivasti vesisadetta tänne!




Xoxo Jassu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti